Title: Rakkautta useamman silmäyksen jälkeen
Author: Enkeliprinsessa/Chrístína (tunnetaan siis molemmilla nickeillä nykyään...)
Beta: Qfeiss, Ryuuzaki-san/Nenzie (tunnetaan siis molemmilla nickeillä nykyään...)
Disclaimer: En omista Harry Potter -hahmoja, enkä maailmaa, enkä ansaitse rahaa tällä, eikä se ole tarkoituksenakaan, sillä teen tätä vain itseäni viihdyttääkseni ^_^
Genre: drama, romance, fluffy, AU, femme
Rating: PG (ehkä myöhemmin nousee)
Paring: OC/Tonks
Main Characters: Maria Rose (OC, minä itse!), Nymfadora Tonks
Other Characters, who needs to be mentioned!: Nea Turner, Sarah Reginald, David Smith, Zach Rosemarin, William Rose
Warnings: myöhemmin saattaa tulla jotain varoitettavan arvoista…

Teaser:
"Kuka tuo on?"
"Nymfadora Tonks."

"Pitäisikö minun tietää, kuka sinä olet?"
"Kaikki tuntevat minut…"

"Miksi sinä seuraat minua?"
"Koska… pidän sinusta. Olet erilainen kuin muut ja… olet mielenkiintoinen, saat minut tuntemaan itseni… Pikkutytöksi."

"Mikset vain voi jättää minua rauhaan?"
"Koska olen päättänyt saada sinut kiinnostumaan minusta. Ja koska tahdon sinut itselleni. Minä sitä paitsi saan aina kaiken mitä haluan, Dora."
"Minua et saa…"

"Maria…"
"Niin, Dora?"
"Mikset voinut vain ymmärtää?"
"Mitä? Ai etten voi saada sinua?"
"Niin…"
"Koska kuten sanoin sinulle joskus, minä saan aina kaiken mitä haluan."
"Hyvä, ettet ymmärtänyt!"
"Onko?"

"Mitä sinä näet siinä tytössä?"
"Jotain erilaista. Jotain, mitä tulen vuosienkin jälkeen muistelemaan lämmöllä ja rakkaudella."
"Voitko sinäkin tuntea lämpöä ja rakkautta?!"

Muuta: Maria (PoV), useamman luvun ficci...

A/N: Osallistun tällä ficillä Sinun Potterisi -haasteeseen sekä Femme10 –haasteeseen. En kerro, mikä on totta ja mikä tarua hahmossa, joka olen minä. Itseäni olen joskus paritellut muutamille nimeltä mainitsemattomille hahmoille, mutten koskaan yhdellekään naishahmoista. Dora sai kunnian olla ensimmäiseni <3
Nea Turner on paras ystäväni IRL, nimi tosin muutettu, ja en voinut kirjoittaa ficciä, jossa seikkailisin ilman häntä, koska hän on niin suuri osa elämääni, joten toivon mukaan teen hänenkin mielestään kunniaa hänelle, olet rakas ^^
Hyviä lukuhetkiä, toivottavasti…

Huokaisin noustessani maasta. Olin istunut järven rannalla koko lounaan ajan, mussuttaen äitini lähettämiä suklaakeksejä. Tietenkin äiti oli ne leiponut itse, ilman taikuutta, hän kun niin kovasti rakasti jästien tapaa tehdä ruokaa. Meidän perheemme on puhdasverinen, isäni on täysin puhdasverisyys kiihkonsa vallassa, mutta äitini on ollut kiinnostunut jästeistä koko elämänsä. Minä taas… No, sanotaanko vaikka, että en ole mikään fanaatikko, jonka mielestä puhdasverisyys on ylpeilyn aihe, jota pitäisi mainostaa kaikille. Tai että jästit, verenpetturit ja puoliveriset tulisi hävittää maapallolta. En ylistäisi jästejä maasta taivaisiin, mutten myöskään haukkuisi puhdasverisiä maan rakoon. Ei, olen ainakin omasta mielestäni sellainen kultaisen keskitien kulkija. Okei, kuulun samaan tupaan kuin isäni aikoinaan, ajan omia etujani, olen ilkeä ja vahingoniloinen, mutta osaan olla niin paljon muutakin.
Kyllä, arvasit ihan oikein, minä tosiaan olen Luihunen, joka on tietenkin se yksi ja ainoa oikea tupa. Olen kuitenkin tainnut periä Korpinkynteen aikoinaan kuuluneen äitini viisauden, vaikkei sitä kovin moni näekään sen kaiken ilkeyden lävitse…

Palatakseni takaisin aiheeseeni, en ollut lounaalla, koska minulla ei ollut nälkä. Enkä todellakaan pakota itseäni syömään, siitä tulee vain paha olo. Joten olen mieluummin syömättä. Nyt lampsin sitten pois järveltä, kohti linnaa, seuraaville oppitunneille, jotka sattuivat olemaan muodonmuutoksien tunnit. Vihasin muodonmuutoksien opettajaa… Sekä sitä, että vaikka olimmekin jo edenneet tulevaa uraamme ajatellen valitsemaan pelkästään ne oppiaineet, jotka tukivat uravalintaamme, meillä oli edelleen tunteja Rohkelikkojen kanssa. Jippi ai jee… Jos jotain en voinut sietää, se oli itseään täynnä olevia, mahtailevia ja typeriä Rohkelikkoja. Siihen, kun lisätään vielä typerät Puuskupuhit, jotka ovat koko ajan nenä kiinni kirjoissaan ja ne harva yliviisaat Korpinkynnet, joista en pitänyt, niin johan saamme mahtavat oppitunnit.
"Hei Rose!", kuulin huudon takaani, jolloin käännyin katsomaan ja pysähdyin odottamaan, kun hymyilevä poika juoksi minut kiinni. "Hei Zach", sanoin pienesti hymyillen, kun poika, jolla heilui mustan olkalaukun lisäksi kaulassaan vihreä hopearaitainen kravatti, sai minut kiinni. "Mitenkäs lounastuntisi? Et tullut syömään."
"Ai, sinäkö huomasit", hymähdin ja hymyn hävetessä kasvoilta lähdin kävelemään kohti linnaa. "Eihän me haluta myöhästyä, Rosemarin?"
Kuulin Zachin tuhahtavan, mutta pian hän oli taas ottanut minut kiinni ja käveli vierelläni samaan tahtiin. Seurasin kuinka askeleemmekin osuivat yksiin.
"Mikä sinulla taas on, Maria?", kuulin Zachin yhtäkkiä kysyvän ja vilkaisin tätä ihmeissäni. "Kuinka niin?"
Poika näytti miettivän pitkään vastaustaan. "No, olet ollut elokuun jälkeen niin omituinen. Tapahtuiko kesällä jotain, kun emme tavanneet?"
"Ei", totesin jyrkästi ja käänsin katseeni poispäin hänestä. Tunsin kuitenkin Zachin katseen, se poltteli poskeani.
"Taasko isäsi on vaahdonnut sinulle? Ehkäpä siitä, kuinka toiset ystävistäsi ovat jästejä, verenpettureita tai puoliverisiä?", kuulin hänen kysyvän. Pyörittelin silmiäni. Olin usein valittanut Zachille siitä, etten ollut samanlainen kuin isäni, vaikka tämä kuinka sitä toivoi. Oikeastaan useimmat ihmiset ensi tapaamisella ihmettelivät aina, miten minä olin joutunut Luihuiseen, mutta tutustuttuaan paremmin minuun, he kuulemma ymmärsivät, miksi lajitteluhattu oli päätynyt laittamaan minut kyseiseen tupaan. Mutta Zach, tuosta pojasta tiesi välittömästi, miksi tämä oli lajiteltu Luihuiseen. Siitä ei ollut epäilystäkään - paitsi tietenkin silloin, kun poika liikkui tupatovereidemme, varsinkin minun seurassani. Zach oli niin tyypillinen Luihuinen, etten olisi yhtään ihmetellyt, vaikka hän liittyisi Voldemortin joukkoihin… Minä taas… no, sanotaan, etten ole hyvien puolella, mutten kyllä Voldemortinkaan. Minä en suosi kumpaakaan puolta. Mutta jos joudun taisteluun, jossa hyvä kohtaa pahan, olen todennäköisesti siinä välimaastossa – miettimässä kummalle puolelle kuulun, päätyen lopulta puolustamaan itseäni riippumatta siitä, onko vastustaja hyvä vai paha. Tietenkin, ihanne tulevaisuus olisi, jos Voldemortista päästäisiin. Ja joku, joka ansaitsee koko maailman herruuden, nousee valtaan…

"Et sinä koskaan ennen ole tällainen ollut, vaikka isäsi olisi sinulle vaahdonnut ystävistäsi. Ethän sinä koskaan minunkaan sanomisista loukkaannu tällä tavoin. Yleensä sinä et edes välitä muiden puheista."
Vilkaisin murhaavasti poikaa, mutta Zach oli jo niin tottunut hyvin vihaisiin katseisiini, ettei hätkähtänyt. "No, kerro nyt!", poika sanoi vakavana ja siirsin katseeni linnan oveen. Tartuin oven ripaan ja vedin raskasta ovea auki.
"Ääh, isä vaahtosi ystävistäni, äidistä ja tämän jästimielenkiinnosta, kuten myös siitä, että olenko minä jo päättänyt liittyä Pimeyden Lordin joukkoihin ja että olenko päättänyt mihin ammattiin haluan! Ja siitä, että jos en ole, minun pitäisi vakavasti miettiä kyseisiä asioita! Ja minun pitää liittyä SEN joukkoihin!", huusin viimeisen lauseen niin lujasti, että muutamat ensimmäisen vuoden oppilaat katsahtivat säikähtäneinä minua ja kipittivät nopeasti pois paikalta. Ja muut paikalla olleet katsoivat minua kieroon, mikä ei ollut mitään uutta. Kaikkea mitä tein, sanoin tai edes ajattelin, katsottiin kieroon.
"Maria, sinun viimeinen vuotesi alkaa, sinun pitäisi tietää jo mitä tahdot tehdä loppuelämäsi. Älä vain sano, että tahdot olla kuten äitisi! Minä odotan suuria sinulta, aivan kuten veljeltäsikin!", matkin isäni sanoja ja sohin sormellani syyttävästi. Zach naurahti, jolloin katsoin häntä kysyvän jäätävästi.
"Mutta eikös isäsi ole oikeassa? Minä tiedän mitä aion. Minusta tulee hyvin arvostettu ja korkeassa asemassa oleva Ministeriöläinen", Zach sanoi, jatkaen vielä ääntään madaltaen: "Ja tietenkin liityn Pimeyden Lordin joukkoihin. Sinunkin kannattaisi. Muuten voit menettää henkesi. Jopa perheesi."

Tuhahdin ja astelin sisälle linnaan. Otin päämääräkseni portaat ja kuljin varmaankin hyvin touhottavan oloisena ja vihaisena, koska huomasin, miten ne vähäiset oppilaat, jotka olivat mielenkiinnolla seuranneet minun ja ystäväni keskustelua, väistivät nyt altani pois. Kuulin Zachin juoksuaskeleet selkäni takaa.
"Sinä tiedät, mitä mieltä minä olen. Tosin, nyt epäilyttää, en ole enää varma, kannattaako minun luottaa sinuun. Sinähän voit mennä vaikka kielimään minusta PL:lle", tokaisin, tietäen, että poika oli jo saavuttanut minut ja kuuli varmasti sanani. Me olimme päättäneet hänen kanssaan jo ensimmäisen vuotemme alussa, että kun keskustelisimme muiden kuullen Voldemortista, käyttäisimme tästä lempinimeä PL, Zach kun ei suostunut käyttämään pelkkää V:tä, josta kuulemma saattoi heti arvata kenestä on kyse, eikä Kuolonsyöjillä tai muilla kannattajilla ollut lupaa lausua arvoisan herran nimeä. Pyh. Jos minä olisin maailman valtias, niin minua kutsuttaisiin Mariaksi. Kaikkien huulilla olisi minun nimeni… Eikä kenelläkään muulla saisi olla minun nimeäni, heidän JUMALANSA. Niin, mutta minä en ollut. En ainakaan vielä… Tulevaisuudesta, kun en tiedä, vaikka ennustaa osaankin tiettyjä tapahtumia.

"Kuunteletko sinä minua?", Zachin ääni tunkeutui. Vilkaisin poikaa ja huomasin päässeemme jo toiseen kerrokseen, jossa muodonmuutosten luokkamme sijaitsi.  Olin tosiaan ollut ajatuksissani. "Anteeksi, en todellakaan kuunnellut. En jaksa kuunnella sinun vouhottamista PL:stä. Sitä paitsi, minä tein hyvin rankkaa aivotyöskentelyä, jota sinä et luultavasti osaisi tehdä, vaikka se sinulle opetettaisiin. Mietin, pitäisikö minun tehdä sinulle muistiloitsu. Ihan vain kaiken varalta, jotta tiedän, ettet mene sanomaan PL:lle mielipiteitäni…"
Zach murahti, mutta tämän silmät kavalsivat tämän huvittuneisuuden. Ärh, pisteliäisyyteen ja ilkeyteenikin poika oli jo tottunut.
"Että minä rakastan sinua, kun yrität niin kovasti loukata minua, Rose", hän sanoi ja ennen kuin ehdin tehdä mitään, poika veti minut vyötäröstä aivan lähelleen.
"Hei! Mitä minä olen sanonut lääppimisestä?!", huudahdin, lyöden nyrkkejäni itseäni päätä pidemmän pojan rintakehää vasten. Jos Zach ei olisi ystäväni… jos en välittäisi siitä, millaiset välit meillä on tulevaisuudessakin… Niin silloin minä iskisin hänet, tai ainakin käyttäisin hyväkseni tilaisuuden harrastaa hänen kanssaan jotain hekumallista. Mutta, valitettavasti olin saanut tarpeekseni pojista. Enkä tahtonut pilata ystävyyttämme, joka oli kuitenkin minulle hyvin tärkeä, vaikkei Zachille olisikaan ollut. Niin moni oli käyttänyt minua hyväkseen (ja tietenkin he ovat kokeneet koston suloisuuden nahoissaan), etten enää aikonut sulattaa sitä. Olin sitä paitsi aina tykännyt sekä tytöistä että pojista. Nyt vain, no, olin enemmän tyttöihin päin, mikä vasta Zachin saikin kiusoittelemaan minua, juurikin tällä tavoin.

"Mitä mietit? Joko muutit mielesi?", Zach kysyi karheasti, herättäen minut ajatuksistani ja kohotin kylmän katseeni häneen. "Anteeksi, ei minkäänlaista vaikutusta."
"Höh. Oletko varma?", hän kysyi pettymyksen syvällä rintaäänellä ja nyökkäsin vain vastaukseksi, jolloin tämä päästi minut irti. Niin, Zachilla oli jotain tunteita minua kohtaan. En tiedä, onko se rakkautta vaiko pelkkää himoa, mutta tunteita kuitenkin. Hän halusi olla enemmän kuin ystävä, mutta tyytyi silti lopulta pelkkään ystävyyteen. Ai minkä takia? Vaikkei hän saanut minua, niin ei saanut kukaan muukaan poika, sillä minä katselin vain tyttöjä sillä silmällä ainakin tällä hetkellä.
"Voidaanko nyt jatkaa matkaa, vai tahdotko jatkaa epätoivoisia yrityksiäsi?"
"Jatketaan , jatketaan. Noh, oletko jo ihastunut? Ehkäpä Sarahiin?", Zach sanoi ja kietoi kätensä harteilleni. Lähdimme kävelemään kohti luokkaa, ohitellen samalla vastaantulevia oppilaita. "Hei, Sarah on meidän kaveri, ei kavereihin ihastuta. Tai ei ainakaan tarkoituksella. Sarah ei sitä paitsi ole minun tyyppiäni", sanoin, vilkaisten poikaa silmiäni pyöritellen. "No kuka sitten on? Nea? En sitä paitsi ymmärrä, miten sinä voit olla sen tytön kanssa missään tekemisissä, saati sitten ystävä! Hänhän on Rohkelikko!", Zach sanoi teatraalisesti ja viimeisen lauseensa hän suurin piirtein huusi. Kuinkakohan monta kertaa olin varoittanut Zachia kajoamasta tähän aiheeseen.
"Eipä ole vielä sattunut oikea naisihminen kohdalleni, mutta älä turhaan odota, että ryntään kertomaan sen sinulle ensimmäisenä, jos satun moisen löytämään. Sitä paitsi, kuinka monta kertaa minun pitää vielä sanoa sinulle, ettei sillä ole mitään merkitystä, missä tuvassa Nea on. Hän on ollut lapsuudesta lähtien paras ystäväni. Sitä paitsi, vaikka hän on Rohkelikko, hän on maailman ihanin ihminen. Siltikin hän on VAIN ystävä. Niin kuin sinun kanssasi, en tahdo pilata ystävyyttämme yrittämällä jotakin, kun mitään yrittämistä ei ole, välillämme ei ole ystävyyttä suurempaa", selitin jäätävästi ja olkiani nostellen karistin hänen kätensä olkapäiltäni.

"Aah, eikös sieltä saavu koulun pikku prinssi ja pikku prinsessa", kuulin liiankin tutun äänen ja kohotin katseeni luokan ovelle. Aah, ihana kaksoisveljeni…
"William, Tylypahkan tyhmin Luihuinen", kuulutin suureen ääneen ja tönin merkitsevästi ohi kulkevia ihmisiä. "Seuranaan koulun kylmin neito", jatkoin kuulutteluani ja nyt oppilaat, jotka kulkivat ohitseni, väistivät, vaikken ollut aikonut töniä enää ketään. Veljeni ja Sarah Reginald, irvistivät minulle ja näyttivät rumia kansainvälisiä käsimerkkejä. Harpoin viimeiset askeleet heidän luokseen ja virnistin heille. "Tiedätte, että olette rakkaita", totesin, virnistyksen muuttuessa hivenen ivalliseksi. "Mutta itse aloititte."
"Hei, en minä sanonut mitään", Sarah puolusteli, jolloin nostin etusormen toruvasti hänen nenänsä eteen. Hih, rakastin olla Sarahin seurassa, sillä hän oli minua lyhyempi! Kaksoisveljeni on samanpituinen kuin minä, ja Zach pidempi, joten oli vain oikeutettua, että minä sain olla edes jotakuta pidempi.
"Sinä kuitenkin ajattelit, etkä estänyt typerää veljeäni."
Sarah punehtui kasvoiltaan, mutta jätin asian sikseen, leikkiähän se vain oli. Ja sitä paitsi, ei minun pitäisi tuhlata energiaani Luihuisten kiusaamiseen…
"No niin, alkakaapa tulla sisälle sieltä, niin saadaan tunnit aloitettua. Teillä onkin suuri urakka edessänne, kun on viimeinen vuotenne, eivätkä kaikki teistä osaa vielä viime lukuvuoden loppupuolella opeteltuja muodonmuutoksia", luokan oven avauduttua työntyi professori McGarmiwan kasvot oviaukosta. Murahdin kyllästyneesti, en voinut sietää tätä kyseistä professoria, en ollenkaan. No hei, ensinnäkin juurikin siitä syystä, että tämä sattui olemaan Rohkelikon tuvanjohtaja. Ja… Tarvittiinko muita syitä?

"Voi luoja, joudutaan tuotakin haahkaa kestämään vielä yksi lukuvuosi…", totesin ilkeästi naurahtaen ystävilleni ja veljelleni, jotka remahtivat nauruun. Professori, joka ei ollut kuullut letkautustani, vilkaisi meitä piikikkäästi.
"Katsoisitte peiliin, ennen kuin haukutte ketään", kuulin takaani ja hetken päästä näin, kuinka liekehtivä silmäinen, pinkkihiuksinen tyttö livahti ohitseni. "Wow, kyllähän minä peiliin olen katsonut", sain hiljaisesti sanottua. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku uskalsi sanoa jotakin vastaan minulle… Mutta tuo tyttö oli kyllä saanut mielenkiintoni heräämään, aivan pienesti.
"Maria hei…", kuulin hennon äänen ja vilkaisin ympärilleni, jotta löytäisin äänen lähteen, jonka kyllä tunnistin heti.
"Kannattaisi joskus miettiä, mitä suustaan päästää", Nea sanoi varovaisesti hymyillen ja paineli pinkkihiuksisen tytön perässä luokkaan. Hymähdin ystävälleni ja seurasin joukkoineni luokkaan. Hakeuduin paikalleni, jolla olin istunut jo kuusi lukuvuotta, istuakseni vielä yhden. Minä istuin aina veljeni vieressä, Zach istui Sarahin kanssa ja Nea istui David Smithin vieressä. Mainittakoon nyt sitten sekin, että David oli aivan hullaantunut minuun, siksi hän kai Neankin seuraan oli alkujaan ängennyt…

Istuuduttuani, etsin katseellani sitä tyttöä, joka oli kiinnittänyt huomioni. Hetken etsimisen jälkeen huomasin hänet Williamin oikealla puolella, meidän kanssamme eturivissä. Miten en ollut aiemmin huomannut noin kaunista ja ihanan temperamenttista (selvästikin hän sellainen oli) tyttöä?
"Will, kuka tuo on?", kysyin kuiskaten veljeltäni, joka vilkaisi huomaamattomasti osoittamaani suuntaan. "Etkö vieläkään tunne kaikkia, jotka ovat kanssamme samoilla oppitunneilla?"
William näytti yhdeltä kysymysmerkiltä, tuijottaessaan minua hämmentyneenä.
"Miksi minun pitäisi tietää kaikki Rohkelikot? Minulle riittää, että tunnen Luihuiset."
"Niinpä niin, meidän pikku prinsessa taas vauhdissa. Ihanaa, rakastan sinua juuri tuollaisena. Ainakin joskus. Miksi tahdot tietää, kuka hän on?"
"Koska sinä kerrot minulle, tai itket ja kerrot."
"Nymfadora Tonks. Voitko kuvitella, että joku antaa lapselleen niinkin hirveän nimen, kuin Nymfadora?"
"Pää kiinni", kuiskasin veljelleni ja siirsin katseeni professoriin, joka oli juuri rykäissyt oven pamahdettua kiinni ja viimeisen oppilaan päästyä sisälle luokkaan.
"Pulinat pois, kirjat esiin!", professori McGarmiwa sanoi tiukasti ja seuraavaksi alkoi kamala kuhina, kun oppilaat etsivät laukuistaan "Muodonmuutokset edistyneille" -oppikirjojaan.

*****************************************

A/N2: Hih, siinä eka luku. Toka luku tekeillä. Kommenteista mä elän! Toivottavasti onnistuin edes päivän naurut jollekin aiheuttamaan, sekin on jo jotain    (Tämä on eka HP -ficci, jossa paritan itseäni tytölle. Ilman mitään ideaa, että olen yhtäkkiä ilmaantunut kyseiseen \"ulottuvuuteen\", kuten yleensä tykkään kirjoittaa...)  Noh, toinen luku tulee niin pian, kuin jaksan vain kirjoittaa. Ja pistettäköön koko ficin olemassaolo sen piikkiin, että tämä osallistuu tosiaan siihen \"Sinun Potterisi!\" -haasteeseen...